Moosa Myllykangas

Material bends but doesn’t forget

- Horrible and beauty cross fingers in Moosa Myllykangas’s pieces

When I saw Moosa Myllykangas’s pieces for the first time, I could not contextualize their disfigured decorativeness and ready-made kind of materialism. I was confused and astonished, the pieces were something unique and different from what I had seen before in Finnish contemporary art.

Slowly, I dove in deeper into the world of Myllykangas, I got to know her and her ways of working. I learned to understand how her pieces are born and what they have to tell.

Almost always the baseline material of her pieces has been found or gifted. It can be a complete, ready-made object or a part of one. Often, her art pieces and material choices are based on repetition. An object we are used to seeing as one or two is manifolded to tens or hundreds. This repetition changes the nature of the object, it no longer appears through its original use but manifolds into a shape. Yet, the original purpose of the material is not completely lost. When observing the piece more closely, the past uses of its materials stand out surreptitiously and form another interesting layer of substance.

Some ready-made materials are so unrecognizable in their new form that they confuse the viewer. The meaning of these materials is stripped into their shape and color, as well as their new context, in which Myllykangas has placed them.

She builds ensembles of her pieces. Her exhibitions are close to installations composed of numerous parts. This provides the opportunity to move from one story to another and read the exhibition like an anthology, while still understanding the exhibition as a whole, where each piece completes the others.

In terms of materials, natural pieces like wood and bone are combined with plastic and wrought metals, jewelry and decorative pieces. The open-minded matching of materials interlocks with skillful handling of shapes and painless handicraft, making the pieces look effortless and explicit. Occasionally, the used materials are ugly and banal remains of animals, that have been joined with designs of objects in an almost grotesque manner. The end-product is exactly as confusing as the first pieces I saw from Myllykangas. This particular confusion is a part of the message of her art – do not believe what you see before you have taken a proper look.

Myllykangas addresses the ritualistic connection of a human and an animal in many of her pieces. The boundaries of humanity are broken and the viewer drifts between the feelings of fear and sadness. However, none of the animals are slaughtered for these pieces, but the skin, horns, bones and hoofs are gifted or found. The animal is not made fun of but has a new meaning as the mirror of a human: a mirror that doesn’t always reflect the most flattering picture.

On the other hand, one can also find certainty enforced by heraldic shapes and simple symbolism in Myllykangas’s pieces. Some pieces are very tight and shaped so compactly that interpreting them through anything but abstract aesthetics is a risk. Still, the abundance of materials invites the viewer to make broader analyses.

It is notable that Myllykangas can find decorative shades in repetition and shape. She is not ashamed of jewelry-like details or almost always fixing a breaking shape into something understandable and interpretable as a whole. Another thing is the network of the pieces, that is formed by tension that built in the space, by details of hanging. In the end, even an ensemble built of numerous pieces is a coherent network of references. I have now collaborated with Moosa Myllykangas for over ten years. There have been solo- and group exhibitions, just the ordinary as well as celebrations. I am no longer left wondering her pieces with my mouth agape, but I am still surprised often. I am surprised by the strength and vision she has to conjure a substance, that is not short from decoration, for a shape and a material.

Veikko Halmetoja, curator

Materiaali taipuu muttei unohda

- Moosa Myllykankaan teoksissa kauheus ja kauneus ristivät sormensa

Kun ensimmäisen kerran näin Moosa Myllykankaan teoksia, en osannut kontekstoida niiden rujoa koristeellisuutta ja ready made -henkistä materiaalisuutta. Olin hämmentynyt ja ihmeissäni, teokset olivat jotain ainutlaatuista ja erilaista, mihin olin aiemmin suomalaisessa nykytaiteessa törmännyt.

Vähitellen sukelsin syvemmälle Myllykankaan maailmaan, opin tuntemaan hänet ja hänen tapansa työskennellä. Opin ymmärtämään, miten teokset syntyvät ja mitä ne kertovat.

Melkein aina teosten lähtökohtana on löydetty tai lahjaksi saatu materiaali. Se voi olla valmis esine tai esineen osa. Usein teokset ja niiden materiaalivalinnat perustuvat toistolle. Asia, jota olemme tottuneet näkemään yhden tai kaksi onkin monistunut kymmeniksi tai sadoiksi. Tämä toisto saa esineen luonteen muuttumaan, se ei enää näyttäydy alkuperäisen käyttötarkoituksensa kautta vaan monistuu muodoksi. Alkuperäistä merkitystä ei kuitenkaan täysin kadoteta. Kun teosta tutkii lähemmin, sen materiaalien menneet käyttötarkoitukset nousevat vaivihkaa esiin ja muodostavat kiinnostavan sisällöllisen kerroksen.

Osa ready made -materiaaleista on uusiokäytössään niin tunnistamattomia, että ne jäävät hämmentämään katsojaa. Silloin niiden merkitys pelkistyy muotoon ja väriin sekä siihen uuteen kontekstiin, johon Myllykangas on ne asettanut.

Hän rakentaa teoksista kokonaisuuksia. Hänen näyttelynsä lähentelevät installaatiota, joka koostuu useista osista. Tämä tarjoaa mahdollisuuden liikkua tarinan luota toiselle ja lukea näyttelyä kuin runokirjaa, mutta hahmottaa se silti kokonaisuutena, jossa jokainen pala täydentää toisia.

Materiaaleissa luonnonmateriaalit kuten puu ja luu yhdistyvät muoviin ja työstettyyn metalliin, koruihin ja koriste-esineisiin. Ennakkoluuloton materiaalien yhdistely lomittuu taitavaan muodon hallintaan ja kivuttomaan käsityöjälkeen siten, että teokset näyttävät pakottomilta ja selkeiltä.

Välillä käytetyt materiaalit ovat rumia ja banaaleja eläinten jäänteitä, jotka on liitetty miltei irvokkaasti osaksi esinesommitelmia. Lopputulos on juuri niin hämmentävä kuin silloin ensimmäisellä kertaa Myllykankaan teoksiin törmätessäni. Juuri tämä hämmennys on osa teosten viestiä – älkää uskoko, mitä näette, ennen kuin olette aidosti katsoneet.

Myllykangas käsittelee ihmisen ja eläimen rituaalista liittoa useissa eri teoksissa. Inhimillisen raja murtuu ja pelon ja säälin sekaiset tunteet vaihtelevat. Mitään eläintä ei kuitenkaan ole teurastettu näitä teoksia varten vaan nahka, sarvet, luut ja sorkat ovat saatuja ja löydettyjä. Eläin ei ole pilkan kohde vaan uudessa merkityksessään ihmisen peilinä: kuvastimena, jonka näyttämä kuva ei aina ole mairitteleva.

Toisaalta Myllykankaan teoksista on löydettävissä myös heraldista muotokieltä ja yksinkertaisen symboliikan tuomaa varmuutta. Osa teoksista on hyvin tiivitä ja muodoltaan niin kompakteja, että niiden tulkinta muutoin kuin abstraktin estetiikan kautta on riski. Silti materiaalinen runsaus kutsuu tekemään niistä avarampia analyysejä.

Merkillepantavaa on se, että Myllykangas onnistuu löytämään toistosta ja muodosta myös dekoratiivisia sävyjä. Hän ei häpeile korumaisia yksityiskohtia eikä sitä, että korjaa hajoavan muodon lähes aina ymmärrettäväksi ja kokonaisena tulkittavaksi. Toinen asia on sitten teosten väliset verkostot, jotka syntyvät tilaan rakennetuista jännitteistä, ripustuksen yksityiskohdista. Lopulta useiden teosten synnyttämä kokonaisuuskin on koherentti viittausten verkosto.

Olen nyt tehnyt yhteistyötä Moosa Myllykankaan kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Sekaan on mahtunut yksityis- ja ryhmänäyttelyitä, arkea ja juhlaa. En enää jää suu auki ihmettelemään häneen teoksiaan mutta yllätyn silti usein. Yllätyn siitä vahvuudesta ja näkemyksellisyydestä, jolla hän taikoo muodolle ja materiaalille sisällön, joka ei kalpene dekoraation rinnalla.

Veikko Halmetoja

Waves of Harmony

The art of Moosa Myllykangas could be described as nature that has been concretized, or as 3-dimensional harmony. These pieces intermediate impressions of something light and bright – something that is dancing in a gauzy symbiosis like music. In essence, the pieces convey messages of different attributes of the nature – how fundamental, yet easy the nature is.

Thus, what is particularly charming about these pieces is the contrast of airiness and heaviness that is emerged through an interesting dialogue between the pieces. Due to the variable use of different materials, the ostensible randomness settles as a part of the entirety and brings something more to it. It is like the materials themselves were dialoguing inside the pieces about their context, whereas the viewer participates in the dialogue from outside and makes her own conclusions about it.

Myllykangas’ works of art are whole. They are wind, light, shade and even sounds that have been concretized. Steel forms towers like foamy wave crest, copper bends like a wave, brass reminds of leaves shifting in the wind. Therefore, the materials themselves bring an additional meaning to the works. The materials’ bare composition and substance speak their own language, affecting the beholder in a unique way. Yet, when these materials are bend into one whole, the composition conveys something beyond verbal.

Myllykangas has told that when she is catching ideas for her works, she often thinks of the question “why”. Solving this question in the beginning of the project is conveyed by the pieces as thorough understanding of their nature and of the atmosphere they create. Usually Myllykangas’ own memories have an impact on the themes of her works, that is demonstrated by the use of materials, for instance. Thus, a form of nostalgia, or depth created over time, plays a significant role in building the essence of the works.

In Myllykangas’ art the harshness of the materials emphasizes the lightness of the pieces. The counterforces are an essential part of the harmony, because without light there is no shade and without sound there is no silence.

And like always happens with the best type of art, the viewer of the pieces can form her own conclusions based on her own stories, that correlate with the memories and experiences of that individual. And so, these pieces speak a universal language, that is direct and touching.

Miki Liukkonen, Author, Poet
Translation: Iiris Takanen

Harmoniaa alumiiniaalloilla

Moosa Myllykankaan taidetta voisi kuvailla konkretisoituneeksi luonnoksi, tai kolmiulotteiseksi harmoniaksi, esimerkiksi, sillä ensimmäinen vaikutelma, joka Myllykankaan taiteesta välittyy on nimenomaan harmonia, jotain kevyttä ja valoisaa, jotain joka tanssii ilmavassa symbioosissa. Kuin musiikki.

Kyse on sekä luonnon perustavanlaatuisuudesta että välittömyydestä. Teokset puhuttelevatkin mielenkiintoisella ilmavuuden ja raskauden kontrastilla, joka käy omaa teosten sisäistä dialogiaan: töiden koostuessa erinäisistä materiaalisista ratkaisuista näennäinen satunnaisuus asettuu osaksi kokonaisuutta ja tuo siihen jotain lisää, ikään kuin materiaalit itsessään keskustelisivat teosten sisällä niiden kontekstista, jolloin katsoja osallistuu keskusteluun ulkopuolelta ja tekee siitä omat johtopäätöksensä.

Myllykankaan työt ovat kokonaistaideteoksia, ne ovat kuin konkretisoitunutta tuulta, valoa, varjoa, jopa ääntä: teräs muodostaa vaahtopäämäisiä torneja, kupari taipuu kuin aalto, messinki tuo mieleen tuulessa kääntyvät puunlehdet.

Näin ollen itse materiaalit tuovat teoksiin oman lisämerkityksensä, sillä jo pelkkä materiaalin koostumus ja “olemus” itsessään puhuu omaa kieltään ja vaikuttaa kokijaan omalla tavallaan, mutta kun nämä materiaalit taivutetaan kokonaisuuteen, kompositio välittää jotain ylisanallista.

Myllykangas on kertonut pohtivansa usein teoksia ideoidessaan kysymystä “miksi”. Kysymyksen purkaminen työn alkuvaiheessa välittyy töistä syvällisenä ymmärryksenä niiden luonteesta ja niiden luomasta tunnelmasta. Usein töiden teemojen taustalla vaikuttavat Myllykankaan omat muistot, joihin esimerkiksi töissä käytetty materiaali viittaa. Niinpä teoksista välittyy myös tietynlainen nostalgisuus, tai ajan tuoma syvyys, joka on vahvassa osassa töiden olemusta.

Myllykankaan taiteessa materiaalien “ankaruus” ja kovuus korostavat teosten keveyttä. Vastavoimat ovat olennainen osa harmoniaa, sillä ilman valoa ei voi olla varjoja, ilman ääntä ei voi olla hiljaisuutta.

Ja kuten paras taide aina, teosten kokija voi teoksia katsoessaan muodostaa niistä omat johtopäätöksensä, antaa niille oman tarinansa, joka korreloi kokijan omien muistojen ja kokemusmaailman kanssa, ja näin teokset puhuvat universaalia kieltä, joka on välitöntä ja koskettavaa.

Miki Liukkonen, kirjailija.